Argjenta Kelmendi

Ennakoivaa itsepuolustusta voidaan pitää oikeutettuna tietyissä tilanteissa, mutta sen hyväksyttävyys on kiistanalainen erityisesti YK:n peruskirjan näkökulmasta. Peruskirjan 51 artiklassa tunnustetaan valtion luontainen oikeus käyttää voimaa itsepuolustukseksi joutuessaan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Artiklan mukaan mikään peruskirjan säännös ei saa rajoittaa tätä oikeutta. Voimankäyttönä kansainvälisessä oikeudessa on yleisesti pidetty joko suoraa tai epäsuoraa aseellista toimintaa, joka kohdistuu toiseen valtioon.

YK:n peruskirjan 51 artiklan tulkinnasta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä. Suppean tulkinnan mukaan todetaan, että artiklassa on mainittuna kaikki itsepuolustuksen edellytykset. Laajan tulkinnan mukaan, itsepuolustuksen katsotaan liittyvän tapaoikeuteen, jolloin itsepuolustusta voi käyttää laajemmin kuin mitä artiklassa on kuvattu.

Jotkut rinnastavat ennakoivan itsepuolustuksen ennaltaehkäisevään itsepuolustukseen, jossa vastaisku kohdistetaan uhkaan ennen sen toteutumista. Toiset kuitenkin katsovat, että itsepuolustus on sallittua vain silloin, kun tilanne on välitön, ylivoimainen, ei jätä valinnan varaa eikä aikaa päätöksenteolle (Caroline-tapaus).

Ennakoivaa itsepuolustusta voidaan pitää oikeutettuna vain silloin kun se on välttämätöntä eli ainoa mahdollinen vastaus hyökkäykseen tai jos käytetty voima on suhteessa uhkaan ja sen torjumiseen. ovat olleet suhteessa tavoitteeseen nähden. Eli ennakoivaa itsepuolustusta voidaan oikeuttaa välttämättömyys- ja suhteellisuusperiaatteilla. Näistä periaatteista huolimatta ennakoivaan itsepuolustukseen liittyy useita ongelmia. Esimerkiksi miten valtio voi luotettavasti arvioida, milloin kyseessä on todellinen uhka, että ennakoiva itsepuolustus olisi sallittua. Myös koska itsepuolustustilanteessa päätöksentekoon ei ole aikaa, voi olla vaikea suhteuttaa itsepuolustustoimet sen tavoitteeseen nähden oikeasuhtaisiksi.

Ennakoivan itsepuolustuksen muodostaa ongelmalliseksi myös YK:n peruskirjan 2 artiklan 4. kohta, jossa kielletään voimankäytöllä uhkaaminen mutta mikä on silti sallittua, mikäli se täyttää kaikki itsepuolustuksen kriteerit. Tässä jää hieman epäselväksi missä kulkee raja laittoman voimankäytöllä uhkaamisen ja oikeutetun ennakoivaan itsepuolustuksen välillä.

Aada Hakonen

Oikeus ennakoivaan itsepuolustukseen ei ole YK:n peruskiran periaatteiden mukaista. YK:n peruskirjan artiklassa 51 tunnistetaan valtioiden luontainen oikeus käyttää voimaa itsepuolustuksi. Itsepuolustukseen turvautuessa voimankäyttö ei ole laitonta, vaikka siitä ei ilmoitettaisi heti turvallisuusneuvostoon.

Oikeuttaakseen ennakoivan itsepuolustuksen on tärkeää selvittää uhan todellisuus. Uhan todellisuuden todentamiseksi voidaan pyytää toiselta valtiolta arviota uhan todellisuudesta. Valtioilla on oikeus interventioon muihin valtioihin suojellakseen omia kansalsisiaan. Oikeuttaakseen intervention on erityisen tärkeää uhan todellisuuden selvittämien. Muussa tapauksess toimenpide on laiton.

Uhan todellisuuden selvittämisen lisäksi, on selvitettävä sen laajuus ja vakavuus, jotta voidaan arvioida, mitkä ennaltaehkäisevän itsepuolustuksen keinot ovat suhteellisia koettuun uhkaan nähden. Esimerkiksi tilanteessa, joissa valtio A epäilee valtion B suunnittelevan hyökkäystä valtioon A, ei olisi kohtuullista ennaltaehkäisevänä puolustuksena pommittaa valtiota B. Ennakoivaa itsepuolustusta toteutettaessa on siis tärkeää arvioida uhan todellisuus, jotta itsepuolusutus on oikeutettua.

Valtioiden välillä vallitseekin yleinen konsensus siitä, että itsepuolustuksen keinojen on oltava välttämättömiä ja suhteellisia. Kiistoja ja erimielisyyksiä on kuitenkin aiheuttanut välttämättömyyden ja suhteellisuuden arviointi ennakoivan itsepuolustuksen tilanteessa, sillä uhan todellisuutta on vaikea arvioida täysin paikkansapitävästi. Välttämättömiksi tilanteiksi usein arvioida tilanteet, joissa uhka on välitön. Esimerkiksi tilanteet, joissa uhka ydiniskulle koetaan suureksi. Vaikka ennakoivan itsepuolustuksen ei katsota olevan YK:n peruskirja periaatteiden mukaista, YK:n pääsihteerin kahdessa raportissa katsotaan, että artikal 51 kattaa ennakoivan itsepuolustuksen tapauksissa, joissa uhka on välitön. Ennakoiva itsepuolustus voidaan siis oikeuttaa tällaisissa tilanteissa.

Ennakoivan itsepuolustuksen ei tarvitse olla aseelliseen hyökkäykseen rinnastettavissa, vaan sitä voidaan soveltaa myös kyberhyökkäyksiin. Vastavuoroisesti laittomaan voimankäyttöön, ei välttämättä vastata voimankäytöllä vaan esimerkiksi valtiota edustavien henkilöiden karkoitus maasta voi olla myös ennakoivaa itsepuolustusta.

Johanna Kirvesniemi

Ennakoiva itsepuolustus tarkoittaa tilannetta, jossa valtio käyttää asevoimaa torjuakseen uhkan, ennen kuin aseellinen hyökkäys on tapahtunut. Se eroaa ennaltaehkäisevästä itsepuolustuksesta uhan välittömyyden perusteella; ennakoivassa itsepuolustuksessa uhka on välitön ja konkreettinen, kun taas ennaltaehkäisevässä kyse on epämääräisestä tai tulevaisuudessa mahdollisesti ilmenevästä uhasta.

YK:n pääsihteerin kahdessa raportissa on katsottu, että artikla 51 kattaisi ennakoivan itsepuolustuksen niissä tapauksissa, joissa uhka on välitön. Muussa tapauksessa valtion tulee ensin kääntyä turvallisuusneuvoston puoleen. Ennakoivaa itsepuolustusta voitaisiin pitää oikeutettuna, esimerkiksi silloin kun toinen valtio on kerännyt joukot rajalle ja hyökkäys on ilmeisesti käynnistymässä.

Ennakoivan itsepuolustuksen käyttöön liittyy kuitenkin ongelmia, koskien mm. hyökkäyksen välittömyyden ja vakavuuden arviointia. Uhkan määrittely ja arviointi on yleisesti vaikeaa eli miten varma ja konkreettinen uhan täytyy olla, jotta voidaan käyttää ennakoivaa itsepuolustusta. Sen käytössä on myös väärinkäytöksen mahdollisuus, sillä valtiot voivat väittää toimineensa ennakoivasti oikeuttaakseen poliittisia tai sotilaallisia tavoitteitaan.

Venla Salminen

Kun puhumme ennakoivasta itsepuolustuksesta, viitaamme usein tilanteeseen jossa valtio käyttää aseellista voimaa torjuakseen uhan ennen kuin varsinainen konkreettinen aseellinen hyökkäys on edes alkanut.

Kansainväinvälisessä oikeudessa itsepuolustus on tunnustettu YK:n peruskirjan 51 artiklassa. Artiklassa sallitaan asevoiman käyttö aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa, jolla viittaa siihen että itsepuolustuksen käyttö edellyttää hyökkäyksen alkamista ennen laillista puolustautumista. Tämä nähdään siis ehtona itsepuolustukseen vetoamisessa.  Ennakoivan itsepuolustuksen raja onkin hyvin häilyvä, ja vaikeasti tulkittava. Tämä on herättänyt myös paljon kansainvälistä keskustelua. 

Ennakoivan itsepuolustuksen sallittavuudesta on käyty paljon keskustelua mm. oikeusteoreetikkojen toimesta joiden mukaan ennakoiva itsepuolustus voi olla hyväksyttävää tietyissä erityistapauksissa, joissa hyökkäyksen uhka on välitön, todellinen ja vakava, eikä muuta vaihtoehtoa puolustautumiselle ole.

Ennakoivan itsepuolustuksen keskeinen ongelma on sen tulkinnanvaraisuus, jota ei ole mahdollista juurikaan jatkuvasti kehittyvässä maailmassa kaventaa. Koska uhkaa ei ole vielä toteutunut, voi olla vaikeaa objektiivisesti arvioida, oliko uhka todellinen ja välitön. Tämä luo vaaranpaikan sille, että valtioita alkaa oikeuttaa ennaltaehkäiseviä sotilaallisia toimia pelkkien epäilysten perusteella, mikä voi johtaa kansainvälisen oikeuden väärinkäyttöön ja peruskirjan 2(4) artiklan voimankäytön kiellon heikentymiseen. Näiden artikloiden välinen häilyvä raja on hiuksen hieno, mutta sillä on hyvin suuret vaikutukset.

Toinen ongelma liittyy valtioiden välisten suhteiden epävakauteen. Jos ennakoivasta itsepuolustuksesta tulee hyväksyttävä toimintatapa, se voi lisätä epäluottamusta ja turvattomuutta valtioiden välillä, mikä voi johtaa ennaltaehkäisevien iskujen kierteeseen.

Lisäksi kansainväliset tuomioistuimet, kuten Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ), ovat suhtautuneet varovaisesti ennakoivan itsepuolustuksen hyväksyttävyyteen. Esimerkiksi Nicaragua-tapauksessa ICJ korosti, että aseellisen hyökkäyksen on oltava konkreettinen ennen kuin itsepuolustus on sallittua.Tärkeänä kriteerinä ennakoivan itsepuolustuksen arvioimisessa on myös jatkuvasti muuttuvan yhteiskuntamme tuomien mahdollisuuksien ennakollinen arvioiminen. Nykymaailman on täynnä uudenlaisia tilanteita osaksi mm. kyberhyökkäysten ja joukkotuhoaseiden käyttömahdollisuuksien kautta. Mainituissa esimerkeissä hyökkäykset tapahtuvat äkillisesti ja ilman varoitusta, jonka takia myös ennakoivaa itsepuolustusta pidetään välttämättömänä. Kokonaisuudessaan aihe on hyvin kiehtova ja monitulkintainen, jonka pelikenttä on jatkuvassa muutoksessa.

Silja Tuominen

Ennakoiva itsepuolustus on erittäin moniulotteista. Ennakollista itsepuolustusta voidaan luonnehtia toiminnaksi, jossa itsepuolustus on aloitettu ennen varsinaista hyökkäystä. Vaikka sen merkitys on oikeudellisesti haastava, näkemykseni mukaan sitä voidaan pitää oikeutettuna tietyissä tilanteissa. Tuon seuraavaksi tarkemmin esille näitä tilanteita, sekä tilanteiden mahdollisia ongelmia.

YK:n peruskirjan artikla 51 sallii itsepuolustuksen ainoastaan aseellisessa hyökkäyksessä. Artiklan mukaan "Mikään tässä peruskirjassa ei heikennä yksittäisen tai kollektiivisen itsepuolustuksen luontaista oikeutta, jos aseellinen hyökkäys tapahtuu Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltiota vastaan, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi." Näinollen voimme katsoa, ettei ennakollinen itsepuolustus ole oikeutettua YK:n peruskirjan artikla 51:een nojaten, vaan se rikkoo kyseistä säännöstä.

Vaikka YK:n peruskirjan artikla kieltää ennakoivan itsepuolustuksen, voidaan sitä pitää tietyissä tilanteissa oikeutettuna. Ensinnäkin, ennakoivaa itsepuolustusta voidaan pitää oikeutettuna tilanteissa, joissa uhka on välitön, sekä todellinen. Tämä tarkoittaa sitä, uhka on oltava jollain tavalla todennettavissa, esimerkiksi, mikäli terroristiryhmä tai toinen valtio aikoo hyökätä toiseen valtioon. Tämä katsottiin oikeutetuksi myös Caroline-tapauksessa, jossa katsottiin itsepuolustuksen olevan sallittua, mikäli kyseessä oli välitön, väistämätön, sekä sellainen uhka, joka ei jättänyt muita vaihtoehtoja valittavaksi. Näenkin siis, että tällaisessa uhkatilanteessa ennakoiva itsepuolustus voi olla oikeutettua. Haasteeksi kuitenkin näkemykseni mukaan muodostuu tällaisen uhan arviointi, sekä valtioiden kyky selvittää tällaisen uhan todellinen olemassaolo.

Toiseksi, ennakoiva itsepuolustus voi olla oikeutettua, mikäli toinen valtio (liittolaisvaltio) kohtaa välitöntä uhkaa. Tällöin voidaan katsoa olevan käsillä kollektiivinen itsepuolustus.

Kuten edellä toin ilmi, ennakollisen itsepuolustuksen yhtenä haasteena voidaan nähdä uhan arviointimahdollisuudet. Toisena haasteena näkemykseni mukaan on diplomaattisten ratkaisujen syrjäyttäminen, ja se voi siten johtaa siihen, ettei konflikteja ratkaista rauhanomaisesti. Tämä voi edelleen lisätä aseellisia konflikteja.

Tuon lopuksi vielä esiin hieman omaa pohdintaa alueesta, sekä tekemästäsi opetusvideosta.

Voimankäyttö kansainvälisessä oikeudessa on tiukasti säänneltyä ja sääntely perustuukin tiukasti YK:n peruskirjan artikloihin. Mielestäni kansainvälisesti säännellyt tiukat rajat voimankäytölle ovat erityisen tärkeitä turvaamaan järjestystä, sekä turvallisuutta globaalisti. Jäin yhä kuitenkin miettimään, kuinka turvallisuusneuvosto todellisesti onnistuu ylläpitämään kollektiivista turvallisuutta. Esimerkiksi helmikuun lopulla uutisoitiin siitä, kuinka YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Ukrainan sodasta Yhdysvaltojen valmisteleman päätöslauselman, jossa Venäjän toimintaa ei kritisoitu. Sen sijaan tässä lauselmassa kuvattiin sotaa vain konfliktitilanteeksi. Esimerkiksi tästä syystä, näen, että kollektiivisen turvallisuuden toteutumisen takaamiseksi järjestelmä voisi tarvita uudistusta.

Astrid Snäll

Ennakoiva itsepuolustus eli preemptive self-defense tarkoittaa tilannetta, jossa valtio ryhtyy puolustustoimiin ennen kuin ukaava hyökkäys on edes toteutunut. Tämä perustuu siihen, että on olemassa uskottava ja välitön uhka, joka vaatisi välittömiä toimia sen uhan torjumiseksi.

Ennakoivaa itsepuolustusta voidaan pitää oikeutettuna:

Jos on välitön uhka eli on olemassa selviä merkkejä siitä, että hyökkäys olisi alkamassa, esimerkiksi jos maanpuolustuksen tiedustelijat osoittavat, että vastapuoli on valmistautumassa hyökkäykseen, ennakoiva isku voisi olla perusteltu.

Jos ei ole vaihtoehtoja eli kaikki diplomaattiset keinot on käytetty jo, eikä olisi muuta tapaa estää hyökkäystä.

Ennakoivan iskun tulee olla suhteessa uhkaan (suhteellisuusperiaate), eli puolustustoimenpiteiden on oltava tarpeellisia ja oikeassa suhteessa odotettuun hyökkäykseen. Eli käytännössä voisi tehdä samantasoisen iskun kuin toinen valtio teki eli lyödä hyökkäyksen takaisin mutta ei voisi tuhota toista valtiota kokonaan ydinpommilla.

Tähän liittyy useita ongelmia, esimerkiksi todistustaakka eli ennakoiva itsepuolustus vaatii selkeää näyttöä välittömästä uhasta ja jos näyttöä ei ole, niin se voi johtaa epäluottamukseen ja kiistoihin kv yhteisessä. Lisäksi ennakoiva puolustus voi olla ristiriidassa kv oikeuden periaatteiden kanssa, kuten YK:n peruskirjan artiklan 2(4) voimankäytön kiellon kanssa, itsepuolustustilanteissa on sallittu. Yk:n peruskirjan 51 artikla vahvistaa kv tapaoikeuteen perustuvan valtion oikeuden asevoiman käyttöön itsepuolustustarkoituksessa toista valtiota vastaan.

Lisäksi ennakoivaa itsepuolustusta voidaan käyttää väärin poliittisten ja sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ja tietty eettiset kysymykset, eli missä tilanteissa ja milloin voimankäyttö on oikeutettua.

Ennakoitavaan itsepuolustukseen tulee suhtautua kriittisesti, koska esim. jotkut valtiot ovat vedonneet itsepuolustusoikeuteen perustellakseen toimiaan esim. iskeäkseen toisen valtion alueella toimiviin kapinoijiin tai terroristeihin. Yk:n yleiskokous useimmiten tuomitsee tällaiset operaatiot. Tosin jos uhka on selvä, esim toinen valtio uhkailee tai on jo ylittänyt valtion fyysiset rajat ydinohjuksilla niin silloin olisi liian myöhäistä toimia jo ennakkoon.

Siiri Haaksi

Ennalta ehkäisevä itsepuolustus ei ole YK:n peruskirjan periaatteiden mukaista ja kansainvälinen tuomioistuin on tuomioissaan asettanut ennakoivan itsepuolustuksen pois peruskirjan soveltamisalalta.

Ennakoiva itsepuolustus tarkoittaa tilannetta, jossa valtio käyttää aseellista toimintaa torjuakseen uhan, joka ei ole vielä toteutunut.

YK:n pääsihteeri katsoo kahdessa raportissaan, että ennakoiva itsepuolustus kuuluu YK:n peruskirjan 51 artiklaan niissä tapauksissa, joissa uhka on välitön. Mikäli uhka ei ole välitön, valtion tulisi kääntyä ensin turvallisuusneuvoston puoleen.

Ennakoivaa itsepuolustusta voitaisiin pitää oikeutettuna esimerkiksi tilanteissa, joissa vieraan valtion asevoimia on kokoontunut valtion rajojen välittömään läheisyyteen.

Ongelmaksi nousee kuitenkin nimenomaan uhan välittömyyden arviointi. Tarkoittaako esimerkiksi edellisessä esimerkissäni kuvattu tilanne tosiasiallisesti uhkaa.